maanantai 10. syyskuuta 2012

Saariston ruskaa ja upeita purjehduksia...


PURJEHDUSELÄMYKSIÄ JA SAARISTON RUSKAA

Purjehtiminen on purjelaivalla luonnollisesti olennaisinta ja syksyinen saaristo luo parhaat puitteet hienoille purjehduselämyksille.

Koe purjehdus parhaimmillaan ja saariston ainutlaatuinen 
ruska kanssamme Astridilla ja Svanhildilla.

Syksyllä saaristo rauhoittuu huviveneilijöiden poistuessa kotisatamiinsa. Saariston asukit: linnut, hylkeet, pieneläimet ym. jäävät hallitsemaan valtakuntaansa. 

Lähde kanssamme purjehdukselle saaristoon, päiväksi tai vaikka viikonlopuksi. Ankkuroidaan laiva lahden pohjukkaan ja ryhdytään saunomaan, nautitaan sadonkorjuun herkuista ja vaikka kalastetaan. Syyskuun pimeät kuulaat illat luovat merelle taikaa.


Molemmat laivamme on varustettu vesikeskuslämmityksellä, joten vaikka ulkona sattuisikin olemaan vähän vilpoisempaa on laivassa sisällä aina mukavan lämmintä.

KYSY PURJELAIVAKONTTORISTA TARJOUSTA SYKSYN EDULLISISTA PURJEHDUKSISTA. 

Molemmat laivamme purjehtivat vielä pitkälle syksyyn. Tänä vuonna laivojen talvitelakointi Suomenlinnaan  tapahtuu 25.10.2012

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Elokuun lämpimät illat kutsuvat merelle

Astrid ja Svanhild ovat palanneet halkolaituriin heinäkuun pidemmiltä purjehduksilta.

Elokuun hiljalleen pimenevät illat ja lämpimät vedet luovat merelle tunnelmaa. Lähdetään yhdessä merelle, nostetaan purjeet ja seilataan vaikka lähisaaren rantaan nauttimaan laivan saunasta ja laivakeittiön antimista, vai miltä kuulostaisi rapujuhlat purjelaivalla hyvien ystävien tai asiakkaiden seurassa?

Purjelaivakonttorin laivoilla pääset kokemaan rentoa ja reippasta merimiestunnelmaa. Lähde kanssamme purjehdukselle, muutamaksi tunniksi tai vaikka viikonlopuksi.

Alla muutamia kuvia heinäkuun purjehduksilta:

"pieni laiva ja iso poika"

"iso laiva, korkea kallio"


Illallista Svancun keittiössä

40+40v juhlissa Högsårassa

Saariston kuningatar & co

Kaunista

Keittiömestari ja rapujuhlien pääruoka....

Jussarön malmilaiturissa

Sail & Play Biitsi -pelit Iron beachilla Jussarössä

Rantakalliohengailua


maanantai 2. heinäkuuta 2012

Hienoja purjehduksia, herkullista ruokaa ja hyvää seuraa...

Purjelaivakonttorin kaljaaseilla Astrid ja Svanhild on tänäkin kesänä vietetty jo kymmeniä tapahtumia. Syntymäpäivistä häihin, luokkaretkistä johtoryhmän kokouksiin. Kaikilla näillä retkillä yhteisenä tekijänä on purjehtiminen ja tarkemmin purjehtiminen aidoilla vanhanajan purjelaivoilla.

Kiitokset tähän mennessä laivoillamme vierailleille, niille jotka kävivät muutaman tunnin retkellä samoin kuin teille jotka viihdyitte kanssamme useamman vuorokaudenkin.

Heinäkuussa laivamme voi tavata mm. saaristomerellä, loppukuusta Astrid purjehtii Ahvenanmaan meripäiville, Svanhild Kotkan meripäiville. Molemmat laivat ovat heinäkuussakin käytettävissä tapahtumiinne. Elokuun alusta on kaljaasit jälleen kotisatamassaan Helsingin Halkolaiturissa.

Purjehdi Kanssamme!

t. Mirkku, Jouni & miehistö

Neljän laivan yhteispurjehdus Inga-Lill, Vivan, Valborg ja
Svanhild kiinni laiturissa

Astrid ja kylki kiinni kalliossa 

...ja jälleen tukeutuneena

yöt pyritään aina viettämään luonnonsatamissa, tämä hieno paikka on Porkkalassa


keittiömestari ja paella Svanhildilla


...vielä purjeet pakkaamatta päivän purjehduksen jäljiltä


torstai 31. toukokuuta 2012

Kesä on täällä... parhaat kesätapahtumat järjestetään purjelaivalla

Aurinko lämmittää ja saarien rannat ovat verhoutuneet uskomattoman kauniisiin alkukesän väreihin puiden saatua lehtensä. Lähden päiväksi merelle; ystävien, asiakkaiden tai vaikka sukulaisten kanssa. Nauti mieleenpainuvista purjehdus elämyksistä ja herkullisesta ruuasta saaristossa, aidolla vanhanajan purjelaivalla!

Purjehtiminen purjelaivalla on luonnollisesti pääasia, Purjelaivakonttorin kaljaaseilla Astrid ja Svanhild pääset kokemaan purjehdusta parhaimmillaan. Vanhanajan tunnelmassa nykyajan mukavuuksin.

Anna merituulen herätellä makuhermosi ja nauti herkullisista laivakeittiön antimista. Kauden parhaista raaka-ainesta valmistettu herkullinen ruoka kruunaa purjehduksenne. 


Halutessanne voimme purjehduksella pysähtyä saaren rantaan tai ankkuroitua suojaisaan lahdenpohjukkaan.

Laivoissamme on myös luonnollisesti sauna vieraiden käytössä.

PURJEHDI KANSSAMME!

www.purjelaiva.fi
konttori@purjelaiva.fi

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vappuna nautittiin herkullisista eväistä ja hienosta kelistä

Vappuna purjehtivat Astrid ja Svanhild peräkanaa Halkolaiturista ensin Ullanlinnanlaiturille, josta matkaa jatkettiin muutaman mutkan kautta Laajasalon edustalle.

Ankkurissa, laivat kyljittäin, hyvien ystävien seurassa ja todella hienossa kevät säässä nautittiin herkullisesta vappulounaasta. Tästä ei kauden aloitus voi paljoa enää parantua.

Laivat ankkuroituna ja kyljittäin varislahdella






keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Laivat halkolaiturissa...

Kauan odotettu ulostelakointi sujui rauhallisissa merkeissä ilman merkittäviä kommelluksia Suomenlinnassa. Astrid ja Svanhild saapuivat halkolaituriin eilen 24.4 illansuussa. Näin ollen hyvin alkaneet työmaat muuttuivat jälleen merenkulkuvälineiksi. Muutamia pieniä viimeistely hommia ja laivat ovat valmiina kesän purjehduksiin.

Astrid hetkeä ennen veden tuloa


Astrid onkin jo purjehdus kunnossa ja huomenna olisi tarkoitus käydä kokeilemassa talven aikana kunnostettua isomastoa ja uusia purjeita. Svanhildkin saa purjeensa loppuviikon kuluessa.
 










Venttiilit auki, kesä voi tulla

hetki vielä ja Astridin köli kastuu

Svanhild kotisatamassaan halkolaiturissa



keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Purjehduskauden alkuun enää vajaa viikko

Viaporin telakalla käy villi tohina kun laivoja viimeistellään alkavan kauden purjehduksiin. Astridin ja Svanhildin suojana olleet talvikatokset on nyt purettu. Molempien laivojen osalta alkavat talven kunnostustyöt olemaan loppusuoralla, kun Astridin perusteellisesti huollettu isomasto nostettiin paikoilleen. Vielä takilan trimmaus, viimeiset maalaukset ja lakkaukset. Vihdoin ensi tiistaina 24.4 koittaa kauan odotettu ulostelakointi.


Pyydä tarjous alkukevään edullisista purjehduksista purjelaivakonttorista!



Astrid odottaa vielä isomastoa











Svanhildin kyljen
kimrööki -tervaus käynnissä

Taustalla Ingrid, valmiina vesille.