Vanhoja sanoja mutta meille
purjelaivaharrastajille ne kertovat paljonkin. Vanhoja ammattikuntia, jotka
hassua kyllä ovat yhä voimissaan vielä näin 2010-luvullakin. Aivan, tilausta
näiden kyseisten ammattikuntien edustajille nykypäivänä on vain valitettavan
vähän. Ja eikös se EU uhkannut kieltää tervan käytönkin, vaarallista muka.
Svanhildin kylkeä maalataan, tervan, kimröökin ja vernissan seoksella |
Mitä sitten tekee maalari? Maalaa kylkiä, maalaa ankkureita, maalaa ja maalaa. Entäs riveäjä? Riveää laivan kylkilankkujen välejä, riveää laivan kansilankkujen välejä, riveää ja riveää. Entä sitten tuo purjemaakari? No purjeita tietysti, vanhoja korjaten ja kokonaan uusia tehden. –Työtä on, koska purjeneliöitä näissä vanhoissa laivoissa riittää.
"lende" riveää Svanhildin kantta |
Astridin kylkiä kyllästetään |
Tasainen rakennustöiden
ääni kuuluu aamusta iltaan. Välillä kuuluu myös onnellisia huokauksia: ”Alkaa
olemaan valmis ja jestas, että tästä tuli hyvä.” - Käsityöläisten aitoa
ammattiylpeyttä työstään tai rentoutuneiden talkoolaisten aitoa onnea käsillä
tekemisen riemusta, vastapainona ”normitoimistoarjelle”. Yhtä kaikki, valmista tulee, yhdessä tehden.
Laivojen ensimmäinen merimatka,
talvisatama-kesäsatama eli Suomenlinna-Halkolaituri, on aina hieno hetki.
-Kevään uurastus takana ja pitkä kesä edessä. Laivat, ne kun nyt on vain tehty
olemaan vedessä!
Kesä, here we come! Tulkaa tekin nauttimaan ja purjehtimaan kanssamme!
P & J