maanantai 27. huhtikuuta 2015

Vesi altaaseen ja merelle


Altaan täyttö aloitettiin heti 7 jälkeen



Viimein 24.4 avattiin Viaporin Telakan portti. Tänä vuonna kevät myräkkä teki kiusaa ja ulostelakointipäivää jouduttiin vuorokaudella lykkäämään, kun ei kovan tuulen vuoksi tohdittu avata porttia.
Mitään isompaa vahinkoa ei viivästyksestä aiheutunut, jäipähän kerrankin aikaa saunoa ja viettää iltaa telakkatovereiden kanssa ennen kauden alkua ja laivojen siirtymistä kotisatamiinsa.
Svanhild kelluu



















Kotisatamaa kohden Astrid lähti ensimmäisenä….. tänäkin vuonna

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Purjehduskausi eli KESÄ alkaa 23.4.2015

….kun Viaporin Telakan portti aukeaa noin klo.1500 ja Astrid, Svanhild, Ingrid ja Diana pääsevät jälleen vesille. Katokset on jo purettu ja Astridissa jopa purjeetkin paikallaan.
Tänä kesänä purjehdusvierailla on oivallinen mahdollisuus tutustua Helsingin ja Suomenkin historiaan vierailemalla vain kiven heiton päässä Halkolaiturista olevissa Valli- ja Kuninkaansaaressa. Nuo satoja vuosia suljettuna olevat saaret ovat yhä puolustusvoimien hallinnassa, mutta Purjelaivakonttorilla on ensi kesänä lupa tehdä opastettuja retkiä saarille. Ilkka on opetellut saarten historian ja hänellä on kerrottavana huikeita tarinoita näistä salaisuuksien saarista vanhojen tarinoiden lisäksi.
Astrid ja Svanhild


Ammusvarastoja Vallisaaressa

Aleksaterin patteri