maanantai 19. joulukuuta 2016

Joulun odotusta Viaporissa

Joulu saapuu tänäkin vuonna ihan yhtä varmasti kun aikaisemminkin. Monet työt telakallakin ajoitetaan siten, että nämä ja nuo täytyy olla vuodenvaihteeseen mennessä tehty, että ehditään kevääksi vesille. Tänä vuonna tavoitteena oli saada Astridin lankut paikalleen ja riveyspuuhat käyntiin ennen uuden vuoden tuloa.








Lankutus tuli viime viikolla valmiiksi ja riveystyö on täydessä käynnissä. Mikael on päässyt sisustan kimppuun ja Astridin saunakin on alkanut hahmottumaan. Seppä kävi hitsaamassa keulahelan takaisin ja vatustaagien pultitkin on jo paikallaan. Toisin sanoen ulkoisesti Astrid on jälleen oma itsensä :-)




















Seuraavat viikot kyllästetään uusia lankkuja ja kaaria ja keväällä vielä pietään saumat ennen kylkien maalausta.




Ensi kesään liittyen, tuli Astrid ilmoitettua The Tall Ships Race 2017 purjehduskilpaan Ruotsin Halmstadista Kotkan kautta Turkuun. Kilpailusta lisää myöhemmin. Tuleva kesä on Astridilla muutenkin juhlavuosi laivan täyttäessä 70 vuotta.





maanantai 5. joulukuuta 2016

Telakkakuulumisia Astridilta

Niinhän siinä tänäkin vuonna kävi, että päädyttiin kuitenkin laivanrakennuspuuhiin.
Talvelle suunniteltu pohjalankkujen vaihtaminen laajeni lopulta sisästeevin vaihtoon ja muutaman kaarenkin korjaukseen.  Jotta sisästeevin saa vaihdetua piti laivan vasemmalta kyljeltä purkaa 8 lankkua ja oikealta käytännössä kaikki keulasta lähtevät lankut.

Puulaivan kunnostuksessa haasteellista on, että osia ei voi vain irrottaa ja laittaa takaisin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kokonaisuus on hallittava. Lankkujen tulee olla riittävän pitkiä ja jatkojen sopivissa kohdissa. Lisäksi neljässä ylimmässä päärholttilankussa on myös naulat pystysuuntaan.

Astridin tapauksessa laivan pullea keula tuo myös omat haasteensa, kun lankkujen täytyy parin metrin matkalla kiertyä lähes 90 astetta. Vaikka lankut valikoidaan huolellisesti ja höyrytetään pasussa tahtovat ne silti väkisinkin hajota vääntövaiheessa.


Aina se pikkasen kauhistuttaa, kun purkuhomma alkaa. Aina ne on kuitenkin vapuksi saatu purjehduskuntoon.


Purkusuunnitelma piirretään laivan kylkeen jolloin on helpompi hahmottaa jatkojen sijainti. Astridin tapauksessa harmittavaa oli purettavien lankkujen hyvä kunto.













Ensin lankut sahataan kaarien välistä poikki, sitten kirveellä halkaistaan ja lopuksi vedetään naulat irti kaarista.

Seppä irrottaa suuremmat pultit hydraulitunkilla. Ensin pulttiin hitsataan kiinni kierretanko joka kiinnitetään tunkkiin. Näin pultit saadaan ehjinä ulos ja ilman että puu kärsii.


Abe ja Miina naulauspuuhissa. Toinen pitää törtsää (saattorautaa) ja toinen lyö lekalla 8 tuuman nauloja.

Riveäjämestari Toni aloitti työmaansa viime viikolla, kun vasemman sivun lankutus saatiin paikalleen. Riveys on laivan jäykkyyden kannalta ensiarvoisen tärkeä työvaihe. Bonuksena tulee myös vesitiiviys. Valmista saumaa taitava riveäjä tekee noin metrin tunnissa.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Telakointipuuhia Viaporissa

Telakointipuuhia Viaporissa


Talvitelakointi Viaporin Telakalle oli tänä vuonna tavan mukaisesti lokakuun viimeisellä viikolla. Takana oli huippu kaunis syksy ja hienot purjehdukset ruskanväreillä kyllästetyssä saaristossa.



Altaat täytettiin alku viikosta ja ensimmäiset laivat saapuivat Suomenlinnaan keskiviikkona 26 päivä lokakuuta, kuten myös Svanhild ja Diana.

Torstaina alkoi varsinainen telakointi ja saapui myös varsinainen telakointisää. Astrid tuli tavan mukaan viimeisenä laivana rivakassa 19m/s lounaistuulessa ja kaatosateessa.

Kalikat ojennuksessa ankkalammikossa. Portti kiinni ja vesi pois.

Itse telakointi meni tänä vuonna mallikkaasti, millään laivalla ei ollut isompia ongelmia ja allas oli tyhjä vedestä puolilta öin.






maanantai 1. elokuuta 2016

Elokuu on sadonkorjuun juhlaa

Elokuu saapui ja samalla saapuivat Astrid ja Svanhild jälleen kotisatamaan halkolaituriin. Molemmat kaljaasit purjehtivat heinäkuun pidemmillä retkillä oli nuorisopurjehduksia, perhepurjehduksia, kaveripurjehduksia ja lomapurjehdusta.

Astrid purjehditutti vieraita Tallinnan lahdella.

Retket suuntautuivat tänä kesänä Astridilla Tallinnaan, saaristomerelle ja Ahvenanmaalle. Svanhild käväisi myös tallinnassa ja viimeiseksi vielä Kotkan meripäivillä, kuten jo on tavaksi tullut.

Svanhild Piritassa


Rankki



Tästä se lähtee, ensimmäiset ravut




































Nyt on jälleen aika nauttia sadonkorjuun herkuista ja kuten sanonta kuuluu parhaat ravut kalastetaan järviltä, mutta syödään merellä!



tervetuloa purjehtimaan kanssamme

Purjelaivakonttroin välki
Suvi, Mirkku ja Jouni

tiistai 14. kesäkuuta 2016

VALLISAARI-PURJEHDUS 19.6

VALLISAARI-PURJEHDUS SUNNUNTAINA 19.6.2016

Tervetuloa Vallisaari-purjehdukselle purjelaivakonttorin kaljaasilla!

Helsingin Purjelaivakonttori tarjoaa tilaisuuden tutustua ensimmäisten joukossa tänä kesänä kaikelle kansalle avattuun Vallisaareen. Satoja vuosia suljettuna linnakkeena ollut Vallisaari kätkee sisälleen huikeat linnoitusrauniot ja uskomattoman kauniin luonnon. 

Opastetulla kierroksella pääsette tutustumaan salaperäisen Vallisaaren välillä hurjaankin historiaan, ja saarikierroksen jälkeen pääsette nauttimaan menneen ajan merimiesmeiningistä purjelaivalla purjehtien ja laivakeittiön antimista nauttien.

Köydet irrotetaan Helsingin Halkolaiturista klo 10 ja takaisin Halkolaituriin palataan klo 16 mennessä. Retken hinta on lapsilta (2-16 vuotta) 35€, aikuisilta 55€ ja sylivauvoilta (alle 2 vuotta) 7€. Hintaan sisältyy kaffet menomatkalla, opastettu kierros Vallisaaressa, sekä maittava lounas ja kakkukaffet paluumatkalla.

Ilmoittaudu Vallisaari-purjehdukselle perjantaihin 17.6. mennessä lippulinkin kautta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Jos mahdollista, ottakaa lapsille omat pelastusliivit mukaan!

Lämpimästi tervetuloa!

perjantai 20. toukokuuta 2016

PURJEHDUSKAUSI ALKOI VAPPUNA

Kuten niin monta vuotta aiemminkin, oikeastaan 70-luvun alusta asti on Purjelaivakonttorin laivojen kausi alkanut Wappu-purjehduksella. Niin myös tänäkin vuonna.
Astrid nouti iloisen juhlakansan Ullanlinnan -laiturilta ja purjehti nauttimaan laivakokki Juhan tekemää herkullista lounasta Viaporin telakalle Svanhildin kylkeen. Svanhildilla puuhattiin todellisessa työläistunnelmassa laivaan talvella tehdyn mittavan peruskorjauksen viimeistelytöissä.

Astrid ja Svanhild wappuna Suomenlinnassa



















Monet hienot hetket on jo seilattu tälle kaudelle, huippuhyvät saunat saunottu laivasaunoissa ja laivakeittiön herkut nautittu.
Matkalla Porkkalaan

Luonnonsatamassa saunomassa ja yöpymässä






































Äitienpäivää vietettii Astridin matkassa Vallisaaressa, loppuunmyydyllä retkellä oli huippuhyvä tunnelma ja kelikin aurinkoinen.

Nyt kaikki merelle kesä on täällä!

Käärmeluodossa kallioretkellä ja saunomassa

Purjehdus on parasta!

maanantai 1. helmikuuta 2016

PURJELAIVAKONTTORIN LAIVAT TALVEHTIVAT SUOMENLINNASSA


Purjelaivakonttorin operoimat alukset Astrid, Svanhild, Ingrid ja Diana talvehtivat Suomenlinnassa Viaporin Telakalla.

Svanhildilla työskennellään 24/7 laivan perän kimpussa. Ylimmät kylkilankut, kansiparrit, kansi, messi, ohjaamo, kaikki on purettu ja talven mittaan ne olisi palautettava takaisin. Hurjalta tuntuu, mutta Vappuna taas seilataan.

Muilla laivoilla keskitytään talvilepoon ja kevät auringon alkaessa sulatella vettä räystäiltä alkaa myös telakalla kevätkunnostustyöt.

Lisää kuvia Svanhildin remontista löytyy Purjelaivakonttorin Facebook -sivuilta. Ohessa vähän esimakua :-) 
Vanha "messi" ja ohjaamo sahattiin irti ja nostettiin kerralla

Vuoden vaihteen kohdalla oltiin tässä pisteessä.

Uusi skantäkki, hevosenkenkä ja reelinkilauta

Keittiön lattiapalkkien/konehuoneen katon asennusta