Niinhän siinä tänäkin vuonna kävi, että päädyttiin kuitenkin laivanrakennuspuuhiin.
Talvelle suunniteltu pohjalankkujen vaihtaminen laajeni lopulta sisästeevin vaihtoon ja muutaman kaarenkin korjaukseen. Jotta sisästeevin saa vaihdetua piti laivan vasemmalta kyljeltä purkaa 8 lankkua ja oikealta käytännössä kaikki keulasta lähtevät lankut.
Puulaivan kunnostuksessa haasteellista on, että osia ei voi vain irrottaa ja laittaa takaisin. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kokonaisuus on hallittava. Lankkujen tulee olla riittävän pitkiä ja jatkojen sopivissa kohdissa. Lisäksi neljässä ylimmässä päärholttilankussa on myös naulat pystysuuntaan.
Astridin tapauksessa laivan pullea keula tuo myös omat haasteensa, kun lankkujen täytyy parin metrin matkalla kiertyä lähes 90 astetta. Vaikka lankut valikoidaan huolellisesti ja höyrytetään pasussa tahtovat ne silti väkisinkin hajota vääntövaiheessa.
Aina se pikkasen kauhistuttaa, kun purkuhomma alkaa. Aina ne on kuitenkin vapuksi saatu purjehduskuntoon.
Purkusuunnitelma piirretään laivan kylkeen jolloin on helpompi hahmottaa jatkojen sijainti. Astridin tapauksessa harmittavaa oli purettavien lankkujen hyvä kunto.
Ensin lankut sahataan kaarien välistä poikki, sitten kirveellä halkaistaan ja lopuksi vedetään naulat irti kaarista.
Seppä irrottaa suuremmat pultit hydraulitunkilla. Ensin pulttiin hitsataan kiinni kierretanko joka kiinnitetään tunkkiin. Näin pultit saadaan ehjinä ulos ja ilman että puu kärsii.
Abe ja Miina naulauspuuhissa. Toinen pitää törtsää (saattorautaa) ja toinen lyö lekalla 8 tuuman nauloja.
Riveäjämestari Toni aloitti työmaansa viime viikolla, kun vasemman sivun lankutus saatiin paikalleen. Riveys on laivan jäykkyyden kannalta ensiarvoisen tärkeä työvaihe. Bonuksena tulee myös vesitiiviys. Valmista saumaa taitava riveäjä tekee noin metrin tunnissa.