maanantai 23. helmikuuta 2015

Purjehduskausi 2015 lähestyy

Ulostelakointi Viaporin Telakalta on tänä vuonna huhtikuun 23.päivän tienoilla ja kausi alkaa perinteisesti Wappuna. Nyt kevään auringon ensi säteiden pilkottaessa alkaa telakallakin täysi tohina. Astridilla on puuhasteltu konehuoneessa, vaihdettu mm. koko laivan merivesijärjestelmä venttiileineen, putkineen ja pohjakaivoineen uusiin.
Svanhildilla vaihdettiin muutama lankku keulasta uusiin Veistokaaran toimesta ja tehtiin mm. uusi nimikyltti ahteriin. Telakan ulkopuolella on suoritettu ahkerasti uuden takilan suunnittelua, johon viime talvena sahatut mastopuut tulvevat. Näiden projektien lisäksi touhutaan normaaleiden kevätkunnostustöiden parissa. Riveystä, maalausta, hiontaa, lakkausta…..

Ensi kesän purjehduksista on sen verran jo suunniteltu, että Astrid on heinäkuussa matkalla Saimaalle ja Svanhildilla Sail & Play konsepti saa jatkoa…. näistä lisää myöhemmin! Muuten laivat ovat normaalisti tilauspurjehduskäytössä.

Muuatamia kuvia telakan puuhista:

Jääpeltien poisto

Huonokuntoisten lankkujen poisto
Puulaivassa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Runkolankutuksessa kaiken a ja o käyttää mahdollisimman hyvää puuta ja pitkiä lankkuja. Svanhildin oikean puolen keulaan uusittiin koko lankutus talvella 2000-2001 tehdyssä steevin eli keularangan vaihdossa. Ilmeisesti joku lankuista oli sienen ym. saastuttama joka on aiheuttanut lahoamista. Vaikka nuo lankut oli vielä kelvollisessa kunnossa oli pelkona että laho leviäisi laajemmalle muihin lankkuihin ja kaariin ja siksi päätettiin nyt poistaa kaikki huonot.





Mika purkaa keulaa, laho oli noin metrin matkalla steevistä, mutta kuten todettua lankkuja ei pidä vaihtaa pätkinä. Pisin nyt vaihdettu oli 10.5metriä pitkä, vaikka pari lyhyttäkin joukkoon nyt valitettavasti päätyi….
Ensin lankut sahataan kaarien välistä, sitten halkaistaan
ja lopuksi vedetään naulat ulos, joiden reiät tapitetaan.
Päälle vielä tervaa ja uusi lankku voi tulla.

Liki 70 vuotta vanhat kaaret….
ensin lankut höyrytetään pasussa, sitten asennetaan kiilojen
ja puristimien avulla paikalleen. Tämän jälkeen ne
naulataan ja pultataan kiinni.






Viimeinen lankku, instickare puuttuu…..
hionta, riveys, tervaus ja merelle






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti