keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kevätpäiväntasaus 20.3.2013


Kevätpäiväntasaus eli kevättasaus on se hetki, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle, eli ylittää taivaanekvaattorin etelästä pohjoiseen
Nimi päiväntasaus viittaa siihen, että kevätpäiväntasauksen aikoihin yö ja päivä ovat kaikkialla maapallolla osapuilleen yhtä pitkät, kumpikin 12 tuntia. Aurinko näyttää silloin nousevan suoraan idästä ja laskevan suoraan länteen, paitsi navoilla, joilla aurinko näkyy aivan horisontissa. Keskipäivällä aurinko paistaa päiväntasaajalla kohtisuoraan eli zeniitistä, sillä auringon keskipiste siirtyy taivaanekvaattorin eteläpuolelta pohjoispuolelle.

Enää viisi viikkoa ulostelakointiin Viaporin telakalta ja kauan odotettuun purjehduskauden alkuun. Tänä vuonna ulostelakointi on 23.4.2013. ja kausi alkaa perinteisesti vappuna. Vaikka lunta on vielä kosolti maassa on kevään ja kesän purjehdusten varaukset käynnissä. Nyt on oikea aika suunnitella kesän merelliset tapahtumat. Ota yhteyttä, Purjelaivakonttorin väki auttaa sinua ikimuistoisen tapahtuman suunnittelussa!












Suomenlinnassa puuhat laivojen kevätkunnostuksessa etenevät tasauksesta huolimatta. Astridin kevätkunnostustyöt on jo täydessä tohinassa. Hiontaa, öljyämistä, rapsutusta ja raapimista. Svanhildilla asennellaan viimeisiä uusia kansilankkuja paikalleen. Tämän jälkeen on vielä mahtava määrä rivettävää, öljyttävää ja maalattavaa. Lisää kuvia telakan touhuista löytyy konttorin facebookista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti